Viestintä

Kytäjä Golfin toimitusjohtaja Jukka Koivu:

Teemme vain asioita,
jotka vievät meidät kohti tavoitetta!

Kytäjä Golfilla on vahva halu nousta vuoteen 2025 mennessä Pohjois-Euroopan johtavien kenttien joukkoon ja Suomen ykköskentäksi. Toimitusjohtaja Jukka Koivu haluaa Kytäjä Golfin olevan myös halutuin ja paras työnantaja golfalalla. Tahtotilasta saatiin uutta näyttöä lehdistötilaisuudessa 10.6., jossa kerrattiin jo aiemmin uutisoitu South East -kentän greeniremontti ja Kytäjärven ympärille nousevat majoitus- ja asuintalot. Golfmedioiden mielenkiintoa lisäsi Ilonen Design -yrityksen julkistaminen.

Jo viime vuoden puolella yhtiön hallitus päätti ainutlaatuisesta greeniremontista, jossa uusi siirtonurmi tuotiin Espanjasta ja asennettiin tarkan suunnitelman ja logistiikan avulla South East -kentän kaikille greeneille. Vastaavaa ei tässä laajuudessa ole aiemmin Suomessa tehty, joten hanketta seurataan toimialan suunnalta tarkasti. – 15 000 neliötä uutta viheriöheinää on asennettu paikoilleen 16 päivässä, raportoi kuvassa oleva Kytäjä Golfin kenttämestari Antti Koskela. – Kenttä avataan suunnitellusti 15.7., hän jatkoi. – Monista muista rakennusprojekteista poiketen sekä aikataulu että budjetti pitivät, lisäsi Koivu.

Maailmanluokan majoitusta
Maatalousyhtymä Laakkosen (Kytäjän kartanon) edustaja Merja Laakkonen avasi Kytäjärven ympärille suunniteltua kiinteistökehitystä. – Golfin osalta on huomattu, että klubitalon lähellä olisi hyvä olla majoitustarjontaa pidempään viihtyville golfareille ja siksi Kytäjän kartano haluaa olla hankkeessa mukana. Klubitalon vieressä olevaan metsäsaarekkeeseen, Harakkamäkeen, nousee jo tänä syksynä kolme Univilla-huoneistoa. Alueen ”kruununjalokivi” Törölän kerrostalo tullaan alustavien suunnitelmien mukaan remontoimaan siten, että neljään kerrokseen tulee huoneistoja, kaksioita ja kolmioita, sekä kellarikerrokseen sauna ja baaritilat. Tämä hanke käynnistyy 2021, kertoi Laakkonen.
– Maatalousyhtymä Laakkosella on alueellaan useita vanhoja torppia, jotka ovat aikoinaan olleet kartanon työntekijöiden asuntoina. – Yksi niistä on nimeltään Jerusalem ja sitä parhaillaan remontoidaan lyhytaikaiseen majoitukseen, paljasti Merja Laakkonen. – Talossa on neljä huonetta, rantasauna ja oleskelutilat ja se valmistuu siten, että se on vuokrattavissa jo tulevaksi jouluksi, hän lisää. Majoitustilat ovat jatkossa golfareiden käytössä, mutta Kytäjän kartanolla on muitakin aktiviteetteja, esimerkiksi retriittiviikonloppuja. Merja Laakkonen muistutti lopuksi, että Kytäjärven Isokylän alueella on jo nyt majoitustarjonnassa eri kokoisia huviloita.

Hyvinkään kaupungin kannalta parasta kehitystä
Hyvinkään kaupunginjohtaja Jyrki Mattila oli saapunut tilaisuuteen kertomaan kaupungin näkökulman alueen kehitykseen. – Muistan kaupungin edustajien pohtineen, mitä alueelle mahtaa tulla, kun Laakkosen veljekset ostivat Kytäjän kartanon maa-alueineen, avasi Mattila. – Nyt jälkeenpäin on helppo todeta, että kaupungin kannalta ei olisi voinut paremmin käydä. Saatiin golfkenttä ja muut virkistysalueet sekä Isonkylän asuinalue. Kaupunkiasumisen rinnalle tarvitaan muitakin asuinympäristöjä ja kun ajattelee Kytäjän sijaintia vaikka Vantaan lentoasemalta katsoen, ei samalla etäisyydellä montaa vastaava paikkaa ole, korosti Jyrki Mattila. – Hyvinkää haluaa profiloitua liikunnallisena kaupunkina, joten myös golfkentän kehityshankkeet tukevat hyvinvointiin liittyviä toimia. Mattila halusikin tilaisuudessa kiittää Kytäjän edustajia hyvästä yhteistyöstä aina 90-luvulta alkaen.

Ilonen Design tekee Master planin Kytäjän kentille
Kytäjä Golfin toimitusjohtaja Jukka Koivu muistutti, että golfkentät ovat jo 20 vuoden ikäisiä ja greeniuudistuksen lisäksi tarvitaan kehityssuunnitelma seuraaville 5–10 vuodelle. Jatkossa ei ole tarkoitus sulkea kenttiä remonttien ajaksi, vaan uudistetaan alueita tai väyliä yksi, kaksi tai kolme kerrallaan. Tiedotustilaisuuden isoin uutinen olikin Mikko Ilosen golfuran jälkeisen elämän avaaminen, sillä Kytäjä Golf on tehnyt Ilonen Design -yhtiön kanssa sopimuksen kentän Master planista. Mikko Ilonen oli itse paikalla kertomassa uudesta yrityksestään ja Kytäjä-yhteistyöstä.
Mikko Ilosen esityksen pohjusti Jukka Koivu kertomalla, että Ilonen osallistui jo South East -kentän greeniremontin yhteydessä niiden muotojen päivitykseen. Muutamille greeneille saatiin sen ansiosta lisää lipunpaikkoja ja ne tehtiin pelattavimmiksi, ei tosin helpommiksi.
– Tämä tilaisuus on myös Ilonen Design -yrityksen julkistustilaisuus, aloitti Mikko Ilonen. Otavamediassa liiketoimintajohtajana työskentelevä Sami Markkanen yhdisti pari vuotta sitten Ilosen ja Hulkkosen ja toimi yrityksen perustamisen moottorina. – Jo kouluaikoina tuli piirreltyä oppitunneilla golfväyliä, kertoi Ilonen taustoittaen omaa kiinnostustaan kenttien suunnitteluun. Tietysti mittava golfin ammattilaisurakin antaa Ilosen näkemyksille pontta.
– Ja mikä sen hienompaa kuin julkistaa samalla yhteistyösopimus Kytäjä Golfin kanssa, jatkoi Mikko Ilonen. – Kentällä on sellainen arvostus, mitä kannattaa pitää yllä ja parantaa. Meillä on yhteinen tavoite nostaa Kytäjä pohjoismaisten kenttien kärkikastiin, miksei jopa eurooppalaisten, hän lisäsi.

Ilonen Design – vahvaa ja monipuolista golfosaamista
Mikko Ilosen tuntevat kaikki golfarit ja moni muukin, yrityksen kaksi muuta osakasta tuli tilaisuudessa lyhyesti esiteltyä. Sami Markkanen työskentelee edelleen Otavamediassa liiketoimintajohtajana ja hänellä on pitkä kokemus golftoimialasta sekä Golflehden että golfpiste-nettisivuston kautta. – Minun roolini on tuoda asiakaskokemukseen perustuvia ajatuksia kenttäsuunnitteluun, totesi Markkanen. – Aihe on kiinnostanut jo pitkään ja taustatyötäkin on tullut tehtyä, hän lisäsi. Kai Hulkkosen taustalta löytyy golfin aloittaminen 11-vuotiaana Konnus Golfissa. Lukiossa golfista innostunut Hulkkonen rakensi kuvaamataidon päättötyönä pienoismallin Konnus Golfin kentästä paperimassasta. Greenmakers by Nelson&Vecchion palveluksessa Hulkkonen aloitti 2011 ja työnäytteeksi voi laittaa vaikkapa Lassi Pekka Tilanderin suunnitteleman Pärnu Bayn rakentamisen. Unohtamatta Hulkkosen perheen oman kentän, Sand Valley Golf Resortin rakentamista Puolaan.
Kolmikon jäsenillä on hyvin erilaiset taustat, mitä voi pitää rikastavana asiana. Sopimus Kytäjä Golfin Master planin luomisesta antaa yritykselle hyvän startin, joten ei muuta kuin onnea ja menestystä kohti uusia ja kansainvälisiäkin hankkeita.

Lisätietoa:
Jukka Koivu, toimitusjohtaja, Kytäjä Golf, 050 533 8499, jukka.koivu@kytajagolf.fi
Sami Markkanen, Ilonen Design, 040 586 8872, sami@ilonendesign.fi

Kytäjä Golf on maamme johtava golfkeskus, joka sijaitsee Hyvinkäällä, Kytäjän kylässä, noin 45 minuutin päässä pääkaupunkiseudulta. Kytäjällä on kaksi huippuluokan kenttää, joista South East on arvostettu mm. Golf Digestin mukaan Suomen ykköskentäksi vuonna 2020.

Ilonen Design on moderni, hauska, visuaalinen, monipuolinen ja kokonaisvaltainen golfkenttien suunnittelutoimisto. Intohimonamme on suunnitella korkealaatuisia ja yksilöllisiä golfkenttiä. Pääsuunnittelijanamme toimii Suomen menestynein golfammattilainen Mikko Ilonen.